Oletko koskaan miettinyt, millaisia jälkiä kiusaaminen jättää?

Tänä vuonna se tulee jättämään näkyviä, ja ennen kaikkea mieleen painuvia jälkiä, lyhytelokuvan muodossa. Karelian ammattikorkeakoulun opsikelita työstävät peräti kolmea lyhyt elokuvaa, jotka käsittelevät kolmen eri tarinan kautta kiusaamista, niiden kokemuksia, ja sitä kuinka pitkät jäljet kiusaaminen jättää.

Kiusaamistarnioiden tie valkokankaalle on ollut vaihderikas. Kiusaamisen kokemukset ovat olleet niin rajuja ja mieleenpainuvia, ettei monikaan ole ollut valmis käsittelemään niitä uudestaan käsikirjoituksia varten.

Opiskelijat äänittämässä.
Ison maailman tyyliin kuvauksissa ääni nauhoitettiin ammattimaisesti erikseen, joka yhdistetään kuvaan elokuvan leikkaus vaiheessa.
Kuvausryhmä tauolla.
Filmiryhmä tauolla. Aikataulullisista syitä, pyrittiin kerralla kuvaamaan mahdollisimman monen tarinan materiaalia yhden päivän aikana. Kuvauksiin osallistui noin kymmenkunta henkeä.
Kiusaaminen jättää jäljet T-paita.
Kampanjaa varten on jo painatettu kantaa ottavaa paitaa. Sitä voi hankkia P-K mielenterveydentuki ry:n toimistosta.