Aika tarkkaan viisi vuotta sitten Pohjois-Karjalan mielenterveydentuki ry:n matalan kynnyksen toiminta muutti Aspitieltä kaupungin keskustaan. Ei tainneet tuolloin juhlapuheen pitäjät arvatakaan, miten räjähdysmäisesti kävijämäärät kasvavat.
Aspitien puupajan yhteydessä toimineet matalankynnyksen toiminnat tavoittivat parhaimmillaan yksittäisiä kävijöitä päivässä. Nyt muuton alla kävijämäärät ovat helposti lähellä viittäkymmentä käyntikertaa päivässä.
Niin vain viisi vuotta sitten isolta tuntuneet tilat kävivät pieneksi, ja muutto vanhaan virastotaloon isompiin tiloihin oli väistämätön.
Vaikka uusi toimipiste ei ole niin keskeisellä paikalla linja-auto pysäkkien määrällä laskettuna, niin toiminta pysyy ruutukaava alueella, ja sinne on helppo tulla samalla reissulla kun hoitaa muita asioita kaupungilla.
Kynnyskysymyksiä
Esteettömyys on ollut vaatimuksena jo pitkään, mutta kuten monesti niin lain nimellisestä kirjaimesta on matkaa toimivaan toteutukseen. Valitettavasti MieTen tilat kirkkokadulla oli osoitus tästä. Hissi oli auki vain osan aikaa päivästä, eikä tiloissa ollut riittävän tilavaa tai asianmukaisesti varusteltua invavessaa.
Esteettömyys olikin tulla kynnyskysymykseksi uusia tiloja etsittäessä. Joensuusta on ollut vaikea löytää täysin esteettömiä tiloja jotka soveltuisivat näin isolle kävijämäärälle päivittäin.
MieTen muuton kohdalla parannus on huomattava. Katoksen alla oleva loiva ramppi johdattaa sähkötoimisille oville. Koko sali on kynnyksetön ja ensimmäisessä kerroksessa. Eteisaulasta löytyy myös virallinen invavessa.